|
|
Tervetuloa SHiPhotos -sivustolle
|
|
04.04.2012
Olen avannut uuden blogin kuvat.fi -palvelun yhteydessä olevalle kuvaussivustolleni. Blogi on niinikään kuvausiheinen, liittyen uusiin kuvausjuttuihini - tai sisältäen esimerkiksi vastauksia muiden valokuvausharrastajien esittämiin kuvaushaasteisiin.
Tervetuloa tutustumaan. Blogi sijaitsee osoitteessa: http://seppohinkula.kuvat.fi/blog/
31.7.2011
Olen pikkuhiljaa uusimassa kotisivujani. Taustakuvat ja hieman muutakin on uusista sivuista jo kasassa.
Uusitut sivuni löytyvät nyt osoitteesta:
http://shiphotos.kapsi.fi/fi/
Tervetuloa tutustumaan!
30.6.2011
Kesäkuu päättyi helteisiin ja helteillä alkaa myös heinäkuu. Kesää on myös heinäkuun taustakuvissa. Toinen kuvista on kuvattu tyynenä kesäiltana auringon laskun aikoihin Riutunkarin kalasatamassa. Toinen taas on Toppilansaaressa, missä Minttu nautti heilteisestä iltapäivästä.
Molemmat taustakuvien vaihtoehdot seitsemässä eri koossa löytyvät taustakuvista
Kesäiset kuvasarjat sekä Mintusta että kaupunkikierroksesta Katrin kanssa ovat esillä kuvat.fi -palvelussa: http://seppohinkula.kuvat.fi/kuvat. Myös reilu puoli vuotta sitten, silloin ottamiani odotuskuvien jälkeen syntyneet kaksoset esittäytyvät myös sivustolla.
Nautinnollisia lomailmoja Sinulla!!
'
31.5.2011
Toukokuun viimeinen päivä. Kesä saapui Helsinkiin. Tämän myötä sain tuoreen otoksen kesäkuun taustakuvaksi. Kesäiset kukat on kuvattu Espalla keskiviikkona iltapäivällä. Toinen otos on jälleen Studio 2K:lla otettu. Vilma poseerasi juhlatunnelmissa, ja yksi kuvista päätyi taustakuvaksi.
Molemmat taustakuvien vaihtoehdot seitsemässä eri koossa löytyvät taustakuvista
Kuvia Vilmasta ja muita studiotoksia tulee esille kuvakansiohini kuvat.fi -palvelussa: http://seppohinkula.kuvat.fi/kuvat
'
30.4.2011
Niinhän siinä kävi, että huhtikuu hummautti. Lumet katosivat ja kevät koittaa.
Kevääseen kuuluvat niin vihertyvät puut ja nurmikot, kuin kohta myös punaiset ruusut. Molempia näitä on tarjolla näytöllesi toukokuun taustakuvissa. Ruusuja Miljan kanssa Studio 2K:n kuvassa ja keväiset nurmikot ja puut vappuaatolta Berliinistä. Näin tuore kuva nyt taustakuvana - ja kohta maisema kotomaassakin alkaa olemaan yhtä vihreää. Nautitaan valosta ja kesän lähenemisestä!
Molemmat taustakuvien vaihtoehdot seitsemässä eri koossa löytyvät taustakuvista
'
31.3.2011
Huhtikuu hummauttaa. Näinkait se on, kun maaliskuu ei vielä maata näyttänyt. Vaikka itse kukin on jo kurkkua myöten täynnä lunta, niin riskeeraan, ja laitan toiseksi taustakuvan vaihtoehdoksi edelleen lunta. Kuva-aihe on nimittäin Kemin Lumilinnasta, sali joka on koristeltu pienen gallialaisen kylän teemaan.
Mutta jos lumi jo ahdistaa, niin toinen vaihtoehto viekin sitten kesäiseen tunnelmaan. Siinä Anne haaveilee jo kesästä Studio 2K:ssa ottamassani kuvassa. Molemmat vaihtoehdot seitsemässä eri koossa löytyvät taustakuvista
Kemin lumilinnaa kuvasin yhden kuvasarjan verran. Kuvasarja löytyy kuvat.fi -palvelusta, osoitteesta: http://seppohinkula.kuvat.fi/kuvat/Kemin+Lumilinna+2011/.
Samasta palvelusta löytyy myös nyt Studio 2K:ssa ottamiani kuvia: http://seppohinkula.kuvat.fi/kuvat/Studio+2K/.
28.2.2011
Vihdoin talven selkä on taittumassa. Kovimmat pakkaset ovat ohi, ja aurinkokin jo lämmittää. Mutta lunta riittää vielä koko maassa. Tätä lumista kevään alkua yritän nyt tuoda esille maaliskuun taustakuvassa, jossa Henriikka nauttii auringonpaisteesta Oulussa Pikisaaren sillalla.
Tällä kertaa asetin tarjolle vain tämän yhden kuvavaihtoehdon. Mitä muuta on tullut kuvattua tässä kuukauden aikana, siitä saat kuvaa kun poikkeat Picasawebin kuvakansioissani. Alla yksi esimerkki kansion sisällöstä:
|
|
|
Vaihtuva valokuvalinkki:
Sture Nifven
Tähän on arvottu yksi linkki kuva-aiheisista suosikeistani. Lisää valokuva-aiheisia linkkejä
linkkisivultani.
Tarkista näyttösi valoisuus
Näethän eri sävyt sekä vaaleassa että tummassa päässä?
|
| |
31.1.2011
Talvi jatkuu ihan perinteisenä talvena. On lunta maassa, pakkasta ja aurinkoa. Keli on kuin viime talvena, jolloin otin ylläoleva kuvan Manamansalossa, Kiloniemen kalasatamassa. Tämä maisema on nyt toisessa helmikuun taustakuvista.
Toinen taustakuva on vastikään otettu uudessa valokuvastudiossa, Studio 2K:ssa. Meitä oli kaksi kaveria vailla vakituista studiotilaa, joten hankimme käyttöömme yhteisen tilan, ja haalasimme molemmat studiotarvikkeemme sinne. Minttu oli studiomme ensimmäinen malli. Muutama kuva eka kuvauksesta löytyy Picasawebin kansioista.
30.12.2010
Kuukauden vaihtumisen myötä vaihtuu myös vuosi. Sen kunniaksi Vuotta 2011 toivottaa kanssasi tervetulleeksi Anne kuohuvan juoman ja suklaisen keksin kera. Tämä ja talvimaisema-aiheinen kuva ovat nyt tammikuun taustakuvien teemoina.
Taustakuvassa oleva Anne ja alla esittäytyvä Jonna tuovat täydensta PicasaWebin kuva-albumeihini. Sieltä löytyy muutaman kuvan kuvasarja molemmista. Näiden kuvien myötä Oikein Menestyksekästä Uutta Vuotta Sinulle!
30.11.2010
Kuukausi vaihtuu, on aika tuoda esille jotain pientä kuvausrintamaltakin. Vierestä näet joulukuun taustakuvat, toivottavasti tuovat esille joulun tunnelmaa. Joulun tunnelmaa mutta myös pientä leikittelä tietokoneen monitorin ääressä on löydettävissä PicasaWebin kansioistani. Niina ja Katri pistäytyivät kotistuudiossani, ja tulokset löydät PicasaWebistä.
Minulla oli onni myös käydä ajelemassa Raahessa kuvaamassa - voisiko sanoa että viime hetkellä - odotuskuvia. Nämä löytyvät myös PicasaWebistä samasta kansiosta kuin viime kuun odotuskuvat.
Kerrottakoot tässä samalla, että viime kuussa odotetut kaksoset, tyttö ja poika, ovat putkahtaneet tähän maailmaan. Samoin vasta sain tiedon, että tämä Raahen kuvausreissu oli todella viime tingassa tehty. Nyt olisi myöhäistä, sillä tyttö otti ja halusi tulla jo katselemaan maailman ihmeitä. Arvaatkin, että molemmissa perheissä on onnellinen joulu tulossa.
Onnellista joulun odotusta myös sinulle läheistesi kanssa!
31.10.2010
Toiset odottaa, toisille tapahtuu odottamatonta. Minulle oli täysin odottamaton tilanne, kun yks kaks yllättäen pääsin kuvaamaan odotuksessaan jo pitkällä olevaa naishenkilöä. Tämä kuvasarja esittelee meille nuoren naisen, joka on tulossa ensimmäistä kertaa äidiksi. Näkyypähän parissa kuvassa vähän nuorta isäksi tulevaa miestäkin. Kuvasarja kuvattiin ihan lokakuun lopulla. Kaksosten pitäisi ilmaantua maailmaan marraskuussa. Nämä onnelliset odotuskuvat löytyvät Picasawevin kansioistani.
Toisena kuvasarjana - vihdoin valmiiksi saatuna - esittelen 20 muuntamorakennusta Oulusta. 64 kuvalla yritän näyttää, miten nämä muuntamorakennukset elävät luonnollista osaa kaupunkikuvaa silloin, kun kukin niistä on yksilöllisesti maalattu omaksi taideteoksekseen. Tämä sarja, ja lyhyt johdantoteksti kuviin, löytyvät osoitteesta http://picasaweb.google.com/seppo.hinkula/MaalatutMuuntamotOulussa
Ja näin kuukauden vaihteessa ei sovi unohtaa myöskään kuukauden taustakuvaa. Kuva-aihe on Narvikista, Beisfjordin tytär eli Beisfjordtøtta. Tämä vuori nousee edustalla nähtavästä vuonon merenpinnasta yli 1400 metrin korkeuteen. Tämä kuva on nyt marraskuun taustakuvana, seitsemässä eri koossa varustettuna marraskuun kalenterilla.
|
|
|
28.09.2010

Minulla on nyt asettaa esille kaksi kuvasarjaa, joissa pikkuhiljaa siirrytään kesästä syksyyn. Yllä esitelty kuvasarja Oulujokisuistosta on otettu kesän vaihtuessa syksyksi. Osassa kuvia Henriikka oli mallina, osa on otettu ihan Hupisaarten tunnelman esittelemiseksi.
Toinen kuvasarja taas syntyi, kun lähdin 365 Photo-a-Day projektini päätteeksi viettämään pitkän viikonlopun Narvikissa. Ja tuuri oli mukana: enimmäkseen paistoi aurinko, ja maisema oli keltaisenaan syksyn tulon kunniaksi.
Molemmista kuvasarjoista tulee yksi kuva olemaan myös lokakuun taustakuvina, seitsemässä eri koossa varustettuna lokakuun kalenterilla.

01.09.2010

Syyskuun taustakuvaksi on tarjolla nyt kaksi eri vaihtoehtoa:
Ensimmäinen vaihtoehto on kuvattu Oulussa Linnansaaressa. Katri oli mallina ja Joni valon suuntaajana, kun testasimme pikkusalamoiden käyttöä ulkotilassa. Tästä tilanteesta syntyi samalla useamman kuvan kuvasarja, joka löytyy sivustoltani PicasaWebissä: Katri Linnansaaressa
Toisessa vaihtoehdossa avautuvat komeat maiseman Kainuussa Kivesvaaralla. Juoksija, Tommi, on pysähtynyt nauttimaan Kivesjärven ja horisontissa Oulujärven näkymistä. Oikein nautinnollista alkusyksyä sinulle näiden taustojen myötä!

|
|
|
12.08.2010

Tommi nauttii juoksemisesta. Viiden tunnin lenkki päivän päätteeksi taitaa olla parasta nautintoa, mitä kesällä voi toivoa. Tänä kesänä pyysin lupaa kuvata vähäsen miestä lenkillä. Tämä kuvasarja on nyt esilläni Picasawebissä, osoitteessa: http://picasaweb.google.com/seppo.hinkula/Ultrajuoksija

01.08.2010

Elokuun taustakuvaksi ei ole kuin yksi aihe: auringonlaskun punaama vastaranta Oulujärvellä, ja uistinvapa taipuneena. Mutta tällaistahan se kesä parhaillaan on. Nautinnollista elokuuta tämän kuvan myötä Sinulle!
|
|
|
06.07.2010

Viikonloppuna oli Torniossa ja Haaparannassa Kalotin Jazz&Blues -tapahtuma. Itse olin samaan aikaan Torniossa Valokuvaajan Ammattitutkinnon valmistavassa koulutuksessa. Kouluttajamme, Jaakko Heikkilä, yhdistikin launtain iltapäiväksi nämä kaksi asiaa. Saimme kuvaustehtäväksi poimia tunnelmia iltapäivän ja illan tapahtumista. Itse kävin kaksi paikkaa: Pikisaari iltapäivällä, jossa konsertoitiin teltassa. Illaksi sitten Alatornion kirkkoon. Toivottavasti sain tunnelmaa pyydystettyä näihin kuviin: Kalotti Jazz&Blues 2010 tunnelmia PicasaWebissä.
30.06.2010

Yhden pyöräkuvasarjankin sain aikaiseksi tälle kesälle. Seija kurvaili mustalla Harrikallaan ja Tanja autollaan Oritkariin. Mitä siitä seurasi, sen löydät uusista kuvagallerioistani PicasaWebissä. Tästä lähtien nämä isommat kuvasarjat tulevat osoitteeseen http://picasaweb.google.com/seppo.hinkula
Tanja on muuten tarjolla myös heinäkuun taustakuvaksi.

29.06.2010

Oulunsalon Riutunkarissa onkin nykyään monenlaista. Tuulivoimalapuisto, joka hallitsee maisemaa rantaa lähestyttäessä. Hailuodon lauttaranta, minä ansiosta alueella kulkee paljon porukkaa. Ja sitten kalasatama, joka on oma väriläikkänsä alueella.
Tämän Riutunkarin kuvasarjan myötä nämä isommat kuvasarjani siirtyvät samalla toiselle sivustolle. Linkki siirtää sinut uudessa ikkunassa Googlen PicasaWeb -sivustolle, jonne olen tämän ja tulevat kuvasarjani siirtänyt. Siirron myötä menetät mahdollisuuden lähettää kuvia e-korttina. Toisaalta sivusto on toimivampi - ja minulle huomattavasti helpompi ylläpitää. Joten tällä saattella tervetuloa tutustumaan PicasaWeb -palvelun kuviini.
31.05.2010

Oulussa on jo useamman vuoden ajan kaunistettu katukuvaa mielenkiintoisella tavalla. Eri puolilla kaupunkia olevia muuntamorakennuksia on pikkuhiljaa maalailtu ympäristön piristäjäksi. Näin töhrijöiden suosikkikohteista onkin tullut eräänlaisia ympäristön taideteoksia.
Itse olen ottanut tämän kesän projektikseni kuvata nämä muuntamot, jo maalatut että tänä kesänä maalattavat. Nyt asetan ensimmäisen osan tästä kuvasarjasta esille. Kuvasarja löytyy tässä linkistä.
Yksi kuvasarjan kuvista on tarjolla myös kesäkuun taustakuvaksi näytölle. Toinen vaihtoehto kesäkuulle on Tytti, kevään 2010 ylioppilas. Taustakuvat löytyvät tästä linkistä.

|
|
|
29.04.2010

Oli kaunis aurinkoinen huhtikuun viimeinen sunnuntai, kun kiertelin kameran kanssa Kiimingin Koitelinkoskella. Keskityin kuohujen kuvaamiseen, ja sain aikaiseksi niin taustakuvat toukokuulle, kuin yhden kuvasarjan kosken kuohuistakin. Kuvasarja löytyy tässä linkistä.
11.03.2010

Heti alkuun varoitus: saattaa olla että et kertakaikkiaan voi olla pitämättä näistä kuvista tässä kuvasarjassa. Tiedä vaikka mielesi valtaisi halu uusiin nahkasaappaisiin. Nyt kun tällainen kuluttajasuojan kaltainen ilmoitus on annettu, niin voidaan mennä itse asiaan.
Sain nimittäin kuvausharjoituksia varten farmariauton peräkontillisen verran saappaita, kenkiä sun muita kotistudiooni. Näitä tuli sitten kuvattua peilin päällä, ja nyt kuvasarja on valmis asetettavaksi esille. Millaista jälkeä syntyi? Koko kuvasarja tässä linkissä.
|
|
|
01.03.2010

Niina, lisämerkinnällä T, poikkesi studiossa. Leikittiin valoilla - ja vetoketjulla, kuten yllä näkee. Koko kuvasarja tässä linkissä.
26.02.2010

Kemin Lumilinna on tänä talvena valmistunut hyvää vauhtia, kiitos pakkasten. Tänä vuonna Linnan teemana on ollut Kansallisrontantiikka. Oman tututusmiskierroksen tuotoksia on nähtävillä tässä linkissä.
|
|
|
26.02.2010

Tuli selailtua reilun kolmen vuoden takaisia kuviani Granadasta Espanjasta ja huomattua, että yhdet mielenkiintoiset kuvat on asettamatta näytille. Kokosin niistä muutaman kuvan kuvasarjan, luola-asumista tämän päivän kaupunkiympäristössä.
01.02.2010

Tässä kuun vaihteessa minulla on asettaa näytille kolme uutta kuvasarjaa. Ensimmäisessä ovat Anna ja Marja. Heidän käyntinsä yhteydessä kokeilimme Annan kanssa ns. high-key -kuvausta, eli kuvaan yritimme saada vain valoisia sävyjä. Yksi näistä kuvista on myös helmikuun taustakuvana.

01.02.2010

Pieniä maistiaisia argentiinalaisen tangon lumosta kuvattuna Oulussa ravintola Andalucia Bar de Tapas'ssa.
|
|
|
01.02.2010

Kolmas kuvasarja on Annin ja Johannan piipahtamisesta kotistudiollani. Annilla oli 'uudet hiukset', jotka tietysti piti saada kuvaan. Ja Johannalle tämä oli ensimmäinen piipahtaminen kamerani edessä.

03.01.2010

Niina, joka on usein poseerannut niin moottoripyörä- kuin autokuvissanikin, meni ja vaihtoi päänsä värit vuoden päätteeksi. Lisäksi hän otti kantaakseen rastat, ja ei mitenkään vaatimattomat. Onneksi sain suostuteltua hänet pistäytymään kotistuudiossani, joten tämä Niinan värikylläisyys on nyt myös sinun nautittavanasi.
24.12.2009

Kalle tuli jälleen Helsingistä tänne pohjoiseen joulun viettoon. Mukanaan hänellä oli tämän vuoden aikana kehiteltyjä uusia korumalleja. Tästä linkistä löydät nämä uudet korut.
|
|
|
19.11.2009

Peili on ihan kiva kapine. Varsinkin aamuisin, kun se näyttää ihan outoja kasvoja. Tai näyttää kasvoja, joiden ilme ei vastaa lainkaan tunnetta pään sisällä - kuten ylläolevassa omakuvassani.
Peilikuvia on pikkuhiljaa kertynyt niin, että niistä oli jo kiva laittaa oma sivunsa kasaan. Saanen toivottaa yllättäviä hetkiä peilien kera.
18.11.2009

Lumijoen kirkko - Lakeuden katedraali. Tämä kuvasarja esittelee kirkkoa niin sisältä kuin ulkoakin. Kokosin kuvasarjaa osana Valokuvaajan ammattitutkinnon harjoitustöitä. Panoraamakuvat kirkosta löytyvät panoraama-sivultani. Siellä on mm. 360 asteen liikuteltava ja zoomailtava panoraama kirkon sisältä.
Ylläoleva kuva on myös poimittavissa näytön taustakuvaksi joko joulukuun kalenterilla tai myös ilman kalenteria. Molemmissa näyttökokoja on seitsemän erilaista.
|
|
|
5.11.2009
Tasalukuja täyttyi
Tänään täyttyi uusi tasaluku näiden kotisivujeni kävijämäärissä. Hetki sitten luku laskurissa oli tällainen:
Lähes päivälleen neljä vuotta sitten marraskuun 7.päivä,olin otettu kun silloin samainen laskuri pyörähti tällaiseen lukemaan:
Tasan neljän vuoden aikana 100.000 kävijää lisää, 25.000 kävijää keskimäärin vuodessa. Yksittäisen henkilön omilla kotisivuilla. Olen otettu. Olen onnellinen teistä! Samalla otan haasteen vastaan ja yritän pitää uutta aineistoa esillä, jotta täällä kannattaa käydä vastakin. Kaunis kiitos!
1.11.2009

Annika otti yhteyttä ja tiedusteli mahdollisuutta päästä kameran eteen. Eihän siinä, katsottiin sopivaa aika ja Annika tuli äitinsä kanssa poikkeamaan kotistudiossani. Tällaista jälkeä syntyi: Annika vierailulla
18.10.2009

Pystytyin vaihteeksi kotistudion. Joitain esinekuvia sieltä on ollut jo esillä, mutta henkilökuvat oat puuttuneet. Nyt tämäkin puute alkaa korjaantumaan. Ensimmäiseksi studiooni ehti Anni, tuli Tampereelta asti. Muutama hetki studiolla ja niinpä ainekset tätä kuvasarjaa varten olivat valmiit. Ei muuta kuin kuvia katselemahan: Anni kotistudiollani.
10.10.2009
No smoking

Päivän kuvaan aihe tuli jo 13 vuotta sitten. Silloin Aleksis Kiven päivänä, aamulla klo 07.40, tumppasin tupakin. Armoton flunssa sai aikaiseksi sen, että savukkeen polttaminen meinasi yskittää keuhkot pihalle. Tupakan tumppaus, sänkyyn kärsimään flunssasta ja samalla päätös, että kun sängystä nousen, en enää polta. Kolme päivää palelua, hikoilua, tärinää, vapinaa .. Flunssa ja ensimmäiset vieroitusoireet menivät siihen samaan syssyyn. Mutta sen jälkeen ei ole tullut poltettua.
|
|
|
30.9.2009

Aloitin pari viikkoa sitten ihan oman kuvausprojektini, kuva päivässä syntymäpäivästä syntymäpäivään. Eli 365 kuvaa on tulossa esille, yksitellen, säännöllisesti. Tätä kuvasarjaa aloin julkaisemaan erillisessä kuvablogissa. Blogissa on myös kommentointimahdollisuus. 365 kuvaa yksi per päivä -projektini etenemistä voit seurata tällaisessa osoitteessa: http://seponvedos.vuodatus.net/blog/category/365+Days
29.9.2009

Olen tehnyt ensimmäiset kokeiluni panoraamakuvista. Panoraamoja on sekä liikuteltavia että zoomailtavia, kuin perinteisenä valokuvina. Ole hyvä, tästä panoraamasivulle.
|
|
|
25.9.2009

Vaikka kesä kääntyy syksyksi, on kesältä vielä jäljellä julkaisemattomia prätkäkuvia. Nyt tulee yksi sarja esille. Tässä sarjassa pyöränä on legendaarinen Honda CB 750 vuosimallia 1973. Mallina taas puolestaan paljon nuorempi Anna. Kuvauspaikkana toimi Möljännimen nokka Oulun Toppilansaaressa.
31.8.2009

Raahelaiset Harley Davidsonit saivat minut ajamaan toisenkin kerran Raaheen, tällä kertaa Niinan kanssa. Raahen museon ja Fia-laivan edustalle ilmestyi myös Pete Harrikkansa kanssa. Tässä pieni kuvasarja, joka tuolloin syntyi. Yksi kuvista on myös syyskuun taustakuvana.
|
|
|
| |
17.8.2009

Koitelinkoski Kiimingissä on kaunis alue. Ilta-auringossa se on suorastaan kuvauksellinen. Tästä esimerkkinä kuvasarja Annan visiitti Koitelinkoskella, joka löytyy nyt kotisivuiltani.
30.7.2009

Moottoripyörien kuvaaminen johdatti minut Raaheen. Sieltä löytyi Nina, jolla on oma Harrikka. Ninan pyörä ei pelkästään seiso tallissa vaan Nina ajaa sitä itse. Nyt kuvasarja tästä Raahen reissusta löytyy kotisivuiltani.
Samoja kuvia on myös sekä elokuun 2009 taustakuvina, että taustakuvana ilman kalenteriakin.
|
|
|
27.7.2009

Kiitos Jaakkolan Antin, sain studiolle päiväksi lainaan Ferrarin. Ferrari, Niina ja Janne sekä idea rakkaustarinasta on tämän romanttisen(?) kuvasarjan pohjana. Tässä kuvasarjassa näet, miten idea sitten toteutettiin - ja jäikö romantiikkaa jäljelle.
Pitihän se myös ottaa kuva itse autosta, ja harrastaa myös perinteisempää autokuvausta, malleina edellisten lisäksi Henriikka. Tähän kuvasarjaan on koottu yksittäisiä otoksia, eli Ferrarin kuvausta Kuutiossa.

|
|
|
28.6.2009

Oli todella lämmin ja aurinkoinen helluntai-iltapäivä. Lähdimme Annin kanssa kiertämään Oulua, Anni rullaluistimet jalassa, minä en. Tässä kuvasarjassa tuon iltapäivän satoa.
Tulipahan kokeiltua auton kuvaamista Studio Kuutiossa. Vielä ei kaikki mennyt ihan putkeen, mutta mielenkiintoinen ja opettava kokemus oli. Kun auton lisäksi mukana oli kaksi mielenkiintoista mallia, niin ihan kivoja kuviahan noita syntyi, muustakin kuin autosta. Tässä kuvasarja Nissanin kuvausta Kuutiossa.

|
|
|
1.6.2009

Jouni ajoi Niinan hiusten väriin soinnutetun Harrikkansa Kellon Kiviniemen satamaan kauniina mutta tosi koleana alkukesän päivän. Tästä syntyikin sitten kuvasarjaa, jossa tämä Harrikka esiintyy kuorrutettuna Niinalla. Kuvasarjaan tästä: Harley Davidson with Niina

|
|
|
20.5.2009

Kaksi upeaa moottoripyörää, kaksi kaunista nuorta naista ja kaikki tämä Studio Kuutiossa. Pakostihan siinä syntyy jotain kaunista katsottavaa. Ja tämä mitä syntyi, on nyt sivuillani nähtävillä, tämän linkin takana: Moottoripyörä on ....

Nämä ylläolevat kaksi kuvaa ovat saatavissa myös taustakuvina kesäkuun kalenterilla että ilman kalenteria.
|
|
|
30.4.2009

Vapun myötä kuukausi taas vaihtuu, ja on aika tarjota uusi taustakuva toukokuun kalenterilla. Kuva-aihe on vauhdikas - argentiinalaista tangoa parhaimmillaan Tomaksen ja Eritan esittäminä. Kuva on otettu Oulussa Andaluusialaisessa Tapas-baarin alakerrassa. Lisää argentiinalaisen tanssin kuvia tulee jossain vaiheessa esille kotisivuilleni.
Tomaksen ja Eritan kotisivut löytyvät osoitteesta: http://www.tomasjaerita.com/ajankoht.htm
Andalusialainen Bar de Tapas puolestaan osoitteesta: http://www.bardetapas.net/
Ja jotain kait tässä kuussa pitää laittaa kylpytynnyriestäkin, joten laitetaan yksi kuvalinkki: Kiramin kuvakisa
|
|
|
| |
1.4.2009

Aino, Anni ja Niina tupsahtivat studioon mukanaan autolastillinen aistikkaita asusteita. Sain kokea privaatin muotinäytöksen. Tähän kuvasarjaan valitsin muutaman illan aikana otetuista otoksista. Asut ovat Haukiputaalta, Femme Modan valikoimista. Nämä kuvat löytyvät tästä linkistä: Muotinäytös Studio Kuutiossa
Samassa tilanteessa otin pari kuvaa Annista, joista yksi on pohjana toiseen huhtikuun taustakuvaan. Toinen on vaihteeksi Oulujärveltä: viime keväänä otettu päivää ennenkuin jäät lähtivät Oulujärvestä.

|
|
|
8.3.2009

Tulipa tehtyä kauniin kevättalven lauantain kunniaksi retki Haaparannan Ikeaan ja Kemin Lumilinnaan. Jälkimmäisessä olen jo pari kertaa käynyt kamera kaverinani, joten sinne piti mennä jälleen kameran kanssa. Tässä nyt tarjolla muutama otos tämänvuotisesta Lumilinnasta.
24.2.2009

Tässä kuvasarjassa muutamia kylpytynnyrikuvia Manamansalosta helmikuussa 2009. Lämpimiä nautintoja keskellä talvisia maisemia. Suosittelen...
19.2.2009
Muutama kuvasarja studiolta
Minulle on tarjoutunut edelleen oivallisia tilaisuuksia leikitellä kameran kanssa studiolla. Enempi alkaa olla pula ajasta, jolloin saisi näitä kuvia laitetuksi eslle. Tässä nyt kuitenkin kolme uutta kuvasarjaa esille.
Ensimmäisessä sarjassa on mallina Tanja, toisessa Mert. Kolmanteen olen koonnut muutaman kuvan tutuista, jotka ovat eksyneet studiolle sellaiseen aikaan, että minulla on ollut kamera mukana ;).
Kuvasarjoihin pääset klikkaamalla allaolevia näytekuvia.



|
|
|
25.1.2009

Studio Kuutio Oulussa on nyt sitten virallisestikin avattu. Avajaisvieraita riitti yli odotuksen. Avajaisissa oli myös mahdollisuus kuvauksiin, ja tarjolla malleiksi Jasmiina ja Mert. Käytin myös itse tilaisuutta hyväkseni ikuistaakseni heitä muutamaan kuvaan.
Jasmiina myös helmikuun taustakuvissa

22.1.2009

Studio Kuution workshopissa leikimme hieman dramaattisimmilla valoilla. Ja onneksi oli myös draaman sopivia malleja. Tässä Eevu ja osassa kuvista kaverina Mert.
Tässä sivulla kokeilen myös uudenlaista tapaa esitellä kuvat: kaikki kuvat ovat pienennöksinä näkyvissä sivulla. Jotain kuvaa klikatessa se avautuu isommaksi, ja suurempien kuvien selailua voi jatkaa samantien. Hiiren siirto kuvan oikeaan tai vasempaan reunaan aktivoi Next tai Prev -napit, joiden avulla voi siirtyä kuvasta toiseen. Pistäpä palautetta, olisiko tämä parempi tapa kuin perinteinen tapani asettaa kuvia esille.
Jk: Studio Kuution 'viralliset' avajaiset ovat nyt perjantaina. Studiolla on sekä omat kotisivunsa että ryhmä naamakirjassaakin. Ja lisäksi Teemu ylläpitää studion blogia - kunhan kotiutuu matkoiltaan.
Kotisivu: http://www.studiokuutio.com
Facebook: http://www.facebook.com/group.php?gid=43317516854
Blogi: http://studiokuutio.blogspot.com
|
|
Aikaisemmat etusivun jutut
Vuosi 2008 tästä linkistä
Vuosi 2007 tästä linkistä
Vuosi 2006 tästä linkistä
Vuosi 2005 tästä linkistä
|
|
|
Alla logo sivun mahdollista linkitystä varten:

|
|
|